Olemme vaikutuksen­tekijöitä.

Tutustu meihin ja tule töihin!

Rejlers tarjoaa mielenkiintoisia suunnittelu- ja projektijohtotehtäviä, monipuoliset asiakkuudet ja inspiroivan työkulttuurin.

Katso työpaikat

Reljersin asiantuntijana teet järjellä perusteltuja ihmeitä joka päivä!

Mistä loistavat ideat ja vaikuttavat tekniset ratkaisut syntyvät? Sinusta, minusta ja meistä. Siksi me Rejlersillä kutsumme itseämme vaikutuksentekijöiksi. Kestävien ja turvallisten valintojen takana on aina ihminen – huippuosaaja – sillä teknologiat tai ohjelmistot eivät yksinään anna valmiita vastauksia tai ratkaise asiakkaiden haasteita. 

Rejlers on työyhteisö ammattilaisille, jotka haluavat olla askeleen edellä. Teemme inhimillistä insinöörityötä, jonka fokuksessa on aina asiakas. Vaikka työmme vaatii rationaalisuutta ja analyyttisuutta, annamme tilaa myös persoonalle. 

Emme ole valmiita tinkimään parhaasta lopputuloksesta, liittyipä se turvallisuuteen, tehokkuuteen tai asiakaskokemukseen.

Olemme kiinnostuneita osaajista, jotka haluavat saavuttaa korkeita tavoitteita ja osaavat nauttia onnistumisista yhdessä. Näkemyksellämme ja rohkeudellamme on merkittävä vaikutus asiakkaisiimme ja ympäröivään maailmaan – tänään, huomenna ja vuosikymmenien päästä. 

Kokonaisvaltaisena ja notkeana asiantuntijaorganisaationa pystymme tarjoamaan merkittäviä projekteja, joissa työskentelet osana laaja-alaista verkostoa. Jos haluat olla luomassa vaikuttavia teknis-taloudellisia vaihtoehtoja asiakkaillemme, meillä voisi olla yhteinen matka edessämme. 

Tule mukaan tekemään järjellä perusteltuja ihmeitä asiakkaillemme, joka päivä!

Rekrytoimme jatkuvasi osaajia kasvavaan joukkoomme. Meitä on jo yli 600.

Tarjoamme erittäin monipuolisia työtehtäviä teollisuuden suunnittelussa ja projektijohdossa niin kokeneille osaajille kuin kehityshakuisille tekijöille. Näkemyksiäsi arvostetaan, sinulla on vapaus toimia ja pääset kehittymään vastuullisessa työssä.

Tekniset suunnittelijat

Etsimme jatkuvasti teknisen suunnittelun tehtäviin osaajia, joilla on joko senioriteettia tai valtava halu kehittyä ja kasvaa. 

Projektien ammattilaiset

Meillä on työtä kokeneille projektityön ammattilaisille, jotka pitävät jämäkästi käsissään isoja kokonaisuuksia suunnittelusta raportointiin ja seurantaan.

Johtotehtävien ammattilaiset

Kasvava ja monipuolinen yhtiömme tarvitsee osaavia esihenkilöitä, joilla on kokemusta joko asiakkaan tai palvelun tarjoajan puolelta.

Avoimet työpaikat

Miksi työskennellä juuri Rejlersillä?

1.

Meillä teet vaikuttavaa työtä ja pääset sekä luomaan uutta että kehittämään vanhaa.

Meillä voit vaikuttaa ja asiantuntemustasi arvostetaan. Sinulla on vapaus toimia ja pääset myös kehittymään. Olemme niin suuri ja monipuolinen, että saat suunnitella ja toteuttaa merkittäviä projekteja, mutta silti niin notkea, etteivät luovuutesi ja näkemyksesi jää varjoon.

2.

Meitä Rejlersiläisiä yhdistävät kunnianhimo, oppiminen ja kehittyminen.

Olemme kiinnostuneita osaajista, jotka haluavat asettaa korkeita tavoitteita ja nauttivat onnistumisista. Arvostamme sitä, että pystyt kehittämään vanhaa ja luomaan täysin uutta. Näkemykselläsi on merkittävä vaikutus asiakkaisiimme ja ympäröivään maailmaan – tänään, huomenna ja vuosikymmenien päästä.

3.

Meillä pääset tekemään laajoja ja vaativia projekteja monipuolisten asiakkaiden kanssa.

Pystymme tarjoamaan merkittäviä ja laajoja projekteja notkeassa organisaatiossa. Jos katsot rohkeasti tulevaisuuteen, haluat kehittyä ja viihdyt monipuolisten projektien parissa, meillä voisi olla yhteinen matka.

4.

Meillä yhdistyvät loistavat ideat ja syvällinen teknis-taloudellinen osaaminen.

Kestävien ja turvallisten valintojen takana on aina ihminen – huippuosaaja – sillä yksikään teknologia tai ohjelmisto itsessään ei anna valmiita vastauksia tai ratkaise asiakkaiden haasteita. Me Rejlersillä teemme inhimillistä insinöörityötä, jonka fokuksessa on asiakas. 

Mihin Rejlers Teollisuus keskittyy?

Meillä Rejlersillä on vankkaa osaamista ja näyttöä  eri toimialojen tuotekehityksen ja tuotannon ylläpitosuunnittelun ratkaisuista. Olemme asiakkaillemme varma toimittajavalinta, kun kyseessä on kuormitushuippujen tasaaminen, vaativampi tuotekehitysosaaminen tai kokeneen kumppanin tarve suurempaan toimitusprojektiin.

Laajan palvelutarjoaman ohella olemme panostaneet jatkuvaan laadun parantamiseen sekä teknologisten ratkaisujen turvallisuuteen, kustannustehokkuuteen ja ympäristöystävällisyyteen. Etsimme jatkuvasti eri alojen osaajia eri tehtäviin. Voisimmeko olla myös sinun valintasi?  

Ajankohtaista Rejlersillä

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

Katso avoimet tehtävät ja jätä hakemus

Katso työpaikat

TUTUSTU TYÖNTEKIJÖIHIMME JA HEIDÄN ARKEENSA

Videoilla työntekijämme eri rooleissa kertovat, millaista työskentely Rejlers Finlandilla on sekä millaista heidän arkensa on.

Sähköinsinööri

Klaus Tamminen, Tampere

Suunnitteluinsinööri

Salla Ryhänen, Rejlers Kuopio

Sähköinsinööri

Edwin Suarez, Rejlers Jyväskylä

Haemme jatkuvastI uusia osaajia

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme
Katso työpaikat